Webwellhot.Web-sivut.Google.Multimedia.Yhteystiedot.
Webwellhot
Webwellhot.Web-sivut.Google.Multimedia.Yhteystiedot.

Web-sivun tyyli ja sisältö?

Sisällön ja ulkoasun suunnittelu

Web on yhä kasvava tiedotuskanava ja osittain myös vuorovaikutteinen väline, jolla voidaan viestittää mielikuvin sekä tunteisiin vaikuttamalla.

On siis merkitystä miltä sivut näyttävät ja kuinka ne ovat tehty, jotta tavoitetaan oikea ”fiilis” sekä tarkoituksenmukaisuus.

Mieluiten vähän mutta toimivaa

Ennen web-sivujen tekemistä pitäisi miettiä niiden tarvetta monelta kannalta.

Tehdä aluksi suunnitelma, joka on yksikertainen ja kohtuullisen nopeasti toteutettavissa.

On paljon fiksumpaa tehdä ensin siisti pieni sivusto ja sitten laajentaa sitä, kuin aloittaa maailmojasyleilevillä suunnitelmilla ja lupauksilla.

Hyvät ideat kannattaa aina kirjata talteen mahdollista tulevaa käyttöä varten.

 

Web-sivujen ajan tasalla pitämisen työmäärää aliarvioidaan miltei aina.

Vasta, kun sivustosta on tehty ensimmäinen versio ja sitä on hoidettu muutamia kuukausia, tiedetään ja ymmärretään, miten paljon se vaatii.

Silloin voidaan paremmin arvioida, riittävätkö rahkeet uusien piirteiden ja uusien sisältöjen lisäämiseen.